maanantai 29. lokakuuta 2012

Haastetta

Annika nakkasi haasteella tässä jokin aika sitten, sain vihdoin aikaiseksi toteuttaa sen. 
 "Jokaisen haastetun henkikön täytyy vastata niihin kymmeneen kysymykseen, jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten viisi uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi kymmenen uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä kuitenkaan haasta sitä henkilöä jolta sait tämän."



Annikan kysymykset

1. Pahinta mitä sinulle on sanottu?
- Tjaa, eipä mulle ole taidettu mitään kovin pahaa sanoa, ainakaan päin naamaa. 

2. Lempiruoka ja -juoma?
- Subwayn vegesubi mielialan mukaisilla täytteillä ja ananasfanta.
 
3. Suosikkikorusi?
- Kaikki mun viisi korvareikää ja korvakorut
 
4. Onnellisin muistosi?
- Kaikki hetket jotka olen saanut viettää maailman ihanimpien ihmisten kanssa, ja sitten on ne joita en internetin ihmeellisessä maailmassa lähde huutelemaan.
 
5. Mikä on rasittavinta/ärsyttävintä bloggaamisessa?
- Se, ettei aina vaan meinaa löytyä aikaa bloggaamiselle :(
 
6. Lempikirjasi?
- Potterit, Annukka Salaman 'Käärmeenlumooja' ja Mauri Kunnaksen kirjat.
 
7. Minkä väriset hiukset omistat?
- Tumman ruskeat 

8. Pelottavin näkemäsi elokuva?
- En harrasta paljoakaan kauhuelokuvia joten varmaan joku Halloween. Ahdistavin se ainakin oli.
 
9. Suosikkivaatteesi?
- Kaikki mitkä tuntuu kivalta päällä ja näyttää hyvältä 

10. Mitä pelkäsit pienenä?
- Pimeää. Vaatehuoneen verho piti aina laittaa kiinni ettei sieltä varmasti pääse mörköjä.


Uudet kysymykset:

1. Kaunein omistamasi tavara?
2. Millainen oli mieleenpainuvin joulusi?
3. Tekokuusi, oikea kuusi vai ei kuusta ollenkaan?
4. Paras joululaulu?
5. Rumin omistamasi astia?
6. Mikä on parasta talvessa?
7. Milloin viimeksi teit lumienkelin?
8. Mukavin vaatteesi?
9. Pidätkö saunomisesta?
10. Paras saamasi joululahja?

Haastan kaikki joulubloggaajat jotka vain viitsivät ottaa haasteen vastaan!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Toivepostausta

Anonyymin pyynnöstä saatte tällä kertaa toivepostauksen minun joulustani. Pyydän anteeksi pitkää postaustaukoa, mutta kiireitä on ollut kamalasti, mm. hautajaiset ja muuta ei-niin-mukavaa puuhaa.

Kuitenkin, asiaan.

Minun jouluni

Vietän jouluni vuorovuosin isän ja äidin luona, eronneet kun ovat. Valmistelut alkavat yleensä pari kuukautta ennen joulua. Muutamien perheenjäsenten mielestä joskus turhankin aikaisin. Koristeita ripotellaan pikkuhiljaa sinne tänne, kynttilöitä sytytellään ja joululauluja soitetaan. Mitä lähemmäs joulua päästään, sen ihanampi tunnelma. Aatonaattona yleensä kannetaan kuusi sisään sulamaan ja aattoaamuna tai aatonaaton iltana se koristellaan. 


Aatto alkaa lastenohjelmilla. Joulupukin kuumalinjan olen katsonut joka aatto niin kauan kuin muistan. Lumiukko on koko perheen yhteinen perinne eikä sitä jätetä välistä mistään hinnasta. Telkkaria tulee päivän mittaan katseltua paljonkin, aattona kun tuppaa tulemaan paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Päivän valoisaan aikaan ollaan paljon pihalla. Lumilyhtyjä, lumitöitä ja muita ulkohommia. Illemmalla, kun on ilta on jo pimennyt, aloitetaan syöminen. Ruokia ei kerätä koko iltana pois pöydästä vaan jokainen saa käydä napostelemassa aina kun siltä tuntuu. Ruokaa on jos minkälaista sorttia. Salaatteja, kinkkua, perunoita, kalaa, ja mikä parasta, äidin tekemää kotikaljaa. 
Sitten mennään saunaan. Saunan jälkeen vain olla höllötellään ja katsellaan telkkaria tai tehdään muuta mukavaa. Siinä illan mittaan aletaan pikkuhiljaa availla lahjoja. Ei kaikkia kerralla, vaan niin että jännitystä riittää koko illalle. Kun kaikki lahjat on avattu, ollaan vain leppoisasti yhdessä, tutkitaan saalista ja syödään suklaata. Sitten kaikki ajautuvat pikkuhiljaa nukkumaan puolen yön aikoihin. 

Lempiasioitani joulussa ovat ehdottomasti tunnelma, kynttilänvalon tunnelmallinen hämärä, jouluvalot ja suklaa. Myös perheen yhdessäolo on minulle tärkeää. Joulunvietto minulla alkaa jo syyskuun aikoihin.

Tunnelmallista joulunodotusta kaikille!

ps. ansku, teen sen sun antaman haasteen tässä lähiaikoina!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Yödatailua


Lupasin kuvan valmiista kolasta joten tässäpä olisi!


Sain kuitenkin kuvan otettua ennenkuin nuo hävisi ihan kokonaan. Vähän ovat pehmenneet eilisestä ja pinta on tahmea. Hyvää on, kaneli maistuu vahvasti! 


Sängyssä datailu on parasta♥ Tarkkasilmäisimmät tontut varmasti huomaavat että tuota glögiä kuluu minulla PALJON. Tässä olen koko yön selaillut kaikkia ihania joulublogeja. Aijai, tekisi niin mieli kantaa kaikki mahdolliset koristeet sisään ja laittaa huoneen uuten uskoon.. Siltikään en ole saanut vielä edes jouluverhoja ikkunaan :( Ongelma on siinä, että minun jouluverhot = olohuoneen kesäverhot. Valkoiset kun ovat väriltään, sopivat mielestäni paremmin mun joulun värimaailmaan kuin nuo tummansiniset. Kohta pitää alkaa äitiä patistelemaan että eikö ne talviverhot voisi jo laittaa olohuoneeseen.. 

On täällä kuitenkin jo jonkin verran joulukoristeita. Joulutähti ikkunassa, tuikkuja hyllyllä ja sensellaista. Ja joulukorttikollaasi seinässä :) siitä näkyykin pari korttia tuossa kuvassa. Saatan ottaa kuviakin huoneesta kunhan saan enemmän joulukamoja ja *krhm* vähän siivottua täällä. Lattia lainehtii kirjoista ja vaatteista. Yritäppä siinä sitten yöllä vessaan astumatta minkään päälle. 


Joululehtiä! En tajua mihin ne on kirjastossa piilottaneet kaikki joululehdet, -kirjat ja -levyt :( Jossain piilossa ovat, en löytänyt yhtään kun kävin etsimässä. No, jospa ne kohta ilmestyisivät esille. 

Öitä!

torstai 11. lokakuuta 2012

Kolaa!

Aloinpa tuossa illan kuluksi keittelemään suklaakolaa. Ihan uusi kokkailukokeilu mulle. Saa nyt nähdä mitä tuosta tulee, jääkaapissa se on jähmettymässä tällä hetkellä. Hiukan kovahkolta vaikuttaa...



Resepti on siis jostain parinvuoden takaisesta kotivinkistä(?) tai vastaavasta lehdestä.

Suklaakola

100g tummaa suklaata
1dl tummaa siirappia
1½dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1dl pähkinä- tai mantelirouhetta
(1tl kanelia)

1. Rouhi suklaa. Sekoita kattilassa siirapin ja sokereiden kanssa.
2. Keitä hiljalleen noin 20 min.
3. Sekoita välillä varovasti muutaman kerran. 
4. Nosta kattila liedeltä ja lisää loput ainekset.
5. Levitä seos leivinpaperin päälle n. ½cm paksuksi levyksi.
6. Jäähdytä jääkaapissa tunti tai pari.
7. Ota levystä karkkeja pienillä muoteilla.
8. Anna kovettua yön yli.


Pyydän jälleen anteeksi kuvien laatua :( Huomenna kuvia valmiista kolasta! 
Muistakaas kommentoida!♥

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tunnelmaa ja kortteja

Askartelin tuossa tosiaan muutaman joulukortin.
Itse korteista en valitettavasti saanut kuvaa koska kamera päätti simahtaa.

Tuo pöytä on tuossa kunnossa yleensä aina..

Korttien tekeminen on vaan niin paljo mielenkiintosempaa kuin englannin kokeeseen lukeminen.. 


Kortintekijän eväät :D kasaan kuuluisi myös raejuustorasia mutta kummasti se tyhjeni ennen kuin kerkesin ottaa kuvan.. Sisko tosiaan kävi Hulluilla Päivillä ja toi tuliaisena valtavan laatikon noita pusuja :3

Alkaa pikkuhiljaa tuntua että saisi se ensilumikin sataa. Ulkona on niin harmaata ja ankeaa.



Kynttilät♥

ps. anteeksi kuvien laatu

tiistai 9. lokakuuta 2012

Jouluilua

Hei vaan! 
Minä olen Elina, 14-vuotias jouluihminen täältä Oulun seudulta.
Idea blogiin lähti taas tämänvuotisesta innostuksestani joulublogeihin, joten miksipä en minäkin. Helpompi tänne luultavasti on hehkuttaa kuin kavereille, joita alkaa luultavasti myös pikkuhiljaa ärsyttää..



Joululahjatoiveita ja -ideoita on jo kirjoiteltu ylös, omaa huonetta koristeltu ja glögiä juotu jo monta litraa. 
Kynttilöitä palaa paljon ja joululauluja on kiva fiilistellä hämärässä huoneessa, omassa lämpimässä sängyssä pörrösukat jalassa.

Kyllä se joulukin sieltä ajallaan tulee.


Rauhallista odottelua♥